Pirkko Soininen: Ellen

Pirkko Soininen: Ellen. Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja

2018, 189s. WSOY

Tänä aamuna heräsin ennen viittä, hörppäsin kupin kahvia ja lähdin kiipeämään kukkuloille. Tarvitsen omaa aikaa. Vaikka mamma ja Gerda ovat rakkaita, en aina jaksa heitä. Maalaustelinettä varten olen virittänyt selkääni nahkahihnat. Kuuden jälkeen laaksojen usvahunnut olivat kauneimmillaan, utuista valoa, auterista, kuin olisin katsellut maailmaa maitoisen lasin läpi. Sanat pakenevat mutta siveltimeni voivat vangita todellisuuden. Viivyin koko aamupäivän kukkuloilla maalaamassa, kengät hiersivät, riisuin ne ja seisoin paljain jaloin, aika kului kuten se kuluu, kun saan uppoutua siihen, mitä rakastan.

Suomalaiset naistaiteilijat kiinnostavat minua ja kaikesta päätellen muitakin. Onhan tämä kolmas Ellen Thesleffiä (1869-1954) käsittelevä, lähiaikoina ilmestynyt kirja. Minun viime vuoden suosikkiromaanini oli taidemaalari Helene Schjerfbeckin elämää käsittelevä Jäljet. Ellen on kirjoitettu päiväkirjamerkintöjen muotoon, mikä on minusta ihan virkistävää. Tämä muoto on nyt ollut esillä, esimerkiksi Finlandia-palkinnon voitti 2016 Carl Ludwig Engelinin fiktiivinen päiväkirja. Naistaiteilijan ajatukset kiinnostavat minua paljon enemmän kuin kuivahkon arkkitehdin.

Thesleff: Omakuva 1894-1895 Ateneumissa, lähde www.gutenberg.org

Tästä ajankohdasta romaani alkaa.

En suosittele tätä romaania aivan ensi kosketukseksi Thesleffin elämään. Päiväkirjan rakenne on niin sirpaleinen, että kokonaiskuvan muodostaminen voi olla hankalaa eikä tarina ehkä saa mukaansa. Toki ihan Wikipediaa lukemalla voi muodostaa jo jonkinlaisen käsityksen taiteilijasta. Itse aloitin viime vuonna lukemaan Thesleff-elämäkertaa Minä maalaan kuin jumala, mutta en ehtinyt ennen eräpäivää kovin pitkälle. Lisäksi olen taidemuseoissa tutustunut hänen teoksiinsa (linkki menneeseen näyttelyyn tässä, klik). Tämän kirjan lukeminen innostaa minua tarttumaan uudelleen elämänkertaan.

Soininen on tutustunut huolellisesti Thesleffin elämään esimerkiksi lukemalla kirjeenvaihtoa ja oikeita päiväkirjoja, jotta tavoittaisi todellisen Ellenin. Lähteet löytyvät kirjan lopusta. Minusta hän olisi voinut revitellä vähän enemmän. Odotin enemmän ”minä maalaan kuin jumala”-tyyppisiä hyvin itsevarmoja ajatuksia. Koskettava ja kutkuttava episodi oli Ellenin yhden naisen taistelu pikkulintujen metsästystä vastaan.  

Tarinassa on itseoikeutetusti mukana Ellenin oma, tärkeä perhe. Koko perhe viettää toisinaan aikaa Italiassa. Etäällä ollessa kulkevat kirjeet. Kaikkein läheisin on sisko Gerda. Ellen ei koskaan mennyt naimisiin tai halunnut omia lapsia. Myöskään Gerda ei saanut omaa perhettä.

Ihana rauha Gerdan kanssa. Olemme lähentyneet toisiamme, juttelemme kaikesta. Muut ihmiset ovat vain kukkia elämänpolkuni varrella, mutta Gerda on kaikkeni, vertani, samaa. Me olemme niin kovin erilaisia, mutta siltikin niin samanlaisia. Siinä on mysteeri, siskouden mysteeri.

Romaani on ihan järkevästi rajattu käsittelemään vain niitä aikoja, jolloin Ellen on Firenzessä. Välillä päiväkirjassa hypätään useampikin vuosi eteenpäin. Mielenkiintoista on seurata myös Firenzen muutosta vuosikymmenten aikana. Miten järkyttynyt Ellen olisikaan, jos näkisi nykypäivän ihmismassat Uffizin taidegallerian luona! Luonto ja Muroleen kesäkoti Suomessa on paljon Ellenin mielessä. Luontoa kuvaillaan usein monisanaisesti. Itsekin kaipaan kesää ja näissä kuvailuissa niityn voi lähes haistaa. 

Olen muistellut Muroleen niittyjä: ratamoita, niittyleinikkejä, harakankelloja, mataraa, ketokaunokkeja. Kahlaan vyötäisiä myöten koiranputkiniityllä, auringon näännyttämät kuivat varret kahisevat ympärillä. Lämpö on pesiytynyt lihaksiin, luiden päälle hohtava verho, kevyt ja arvaamaton.

Arvion kirjoitti Eeva. Minä annan tälle 4,5 /5 tähteä. Sijoitan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34: Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta. Muita sopivia kohtia ainakin 1, 4, 14, 30, 34, 49 ja soveltaen 20 (taiteilijaelämäkerta, tämähän on romaani).

Tekstissäni mainitut muut kirjat:

Jukka Viikilä (2016): Akvarelleja Engelin kaupungista

Hanna-Reetta Schreck (2017): Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide  Elämäkerta

Mila Teräs (2017): Jäljet  Romaanissa Helene Schjerfbeck muistelee elämäänsä vuonna 1945.

Kati Tervo (2017): Iltalaulaja  Romaani kertoo vanhenevasta Ellen Thesleffistä Muroleen huvilalla, tämäkin vuonna 1945!