Nura Farah: Aavikon tyttäret

Venlan eka blogipostaus.  Kirjan julkaissut Otava 2014.

Kirja kertoo paimentolaistytön elämästä Somalian aavikolla. Aivan kuin Nura olisi kirjoittanut oman tarinansa, vaikka kirja on mielikuvitusta. Tarvitsen lisää tällaisia kirjoja! Nura Farah on ensimmäinen suomalainen somalitaustainen kirjailija.   

Luin Nura Farahin kirjan Aavikon tyttäret koulun kirjaesitelmää varten. Valitsin kirjan e-kirjastosta nopeasti turhia miettimättä, tavoistani poiketen. Usein luen arvostelun ennen kuin tartun kirjaan. Kirjan takatekstistä päättelin, että kirjassa muutetaan, joten se sopii Helmet-lukuhaasteeseen. Vasta lukemisen jälkeen selvitin kirjan taustoja. Minua kiinnosti, oliko kirja tositapahtumiin perustuva. Ei se ollut.

Kirjailija Nura Farah (s. 1979) muutti Suomeen 13-vuotiaana. Koulussa häntä kiusattiin ulkonäön ja taustan takia. Hän vietti iltaisin paljon aikaa yksin kirjastossa. Nykyään hän työskentelee Eviralla laboranttina. 

Kirja kertoo Khadijan elämästä 1900-luvun puolivälin Somaliassa. Kirjan henkilöt elävät uskonnollista elämää paimentolaisina aavikolla. Khadija menettää isänsä ja veljensä, mutta perheenjäsenten menetys koskettaa enemmän hooyo Fatimaa. Hooyo kasvattaa Khadijan kovalla kurilla. Muut tytöt kiusaavat häntä, mutta lopettavat sen Khadijan kerrottua asiasta heidän äideilleen. Hänellä on etuja isättömyydestä ja kiusaamiseen suhtaudutaan pahasti. Khadija rakastaa runonlausuntaa, mutta äiti Fatima haluaa hänen pitävän sen omana tietonaan.  Suuri juonenkäänne tapahtuu, kun Khadija joutuu kamelivarkaiden uhriksi.

"Tuoreen sateen tuoksu kutitti Khadijan nenää. Hän nosti mekon ja juoksenteli leirissä paljain jaloin antaen varpaiden upota märkään ruskeaan mutaan, joka viilensi jalkoja. Taivas jylisi, salamat välähtelivät ja sade rummutti maata. Khadija nautti, kun pisarat osuivat päähän ja valuivat kapeaa leukaa myöten mekon alle. Oli alkanut barwaaqo-kausi, ja Khadija toivoi että se kestäisi kauan."

Kirja kuvasi suurimmaksi osaksi tavallista arkea. En aivan ymmärrä, miten jaksoin lukea sen loppuun. Kirjassa kiehtoi eniten erilainen kulttuuri. Oli todella kiinnostavaa, kun ei itse voinut samaistua melkein mihinkään.  Opin paljon uutta ja ymmärsin, kuinka kiitollinen saan olla mm. koulusta. Tajusin myös, että mistä vain voi saada ”normaalia”. Heille kameleilla maksaminen avioliitosta on tavallista ja minulle kammottavaa. Oli hauska huomata, miten Khadija innostui sateesta, kun itse olen harmissani. Upea kirja, jonka voin suositella lukemaan.

Nura Farahin kirjoitustyyli on kaunis ja realistinen. Kirjasta näkee, että hän tietää asioista. Luin useamman haastattelun hänestä ja ne auttoivat minua ymmärtämään maahanmuuttajataustaisten ihmisten vaikeuksia sopeutua Suomeen. Tai oikeastaan suomalaisten vaikeuksista sopeutua heihin.