Max Porter: Surulla on sulkapeite
Max Porter: Surulla on sulkapeite pienoisromaani 119s. Gummerus 2018
Grief is the Thing with Feathers 2015
Ensin kirja ilahduttaa ulkonäöllään. Se on viehättävän
yksinkertainen. Pieni vihreä kirja, jonka kannessa musta varis lehahtaa ilmaan.
Varislinnut ovat
paljon käytettyjä hahmoja kirjallisuudessa. Niitä on helppo inhimillistää,
sillä ne ovat pitkäikäisiä, älykkäitä ja leikkisiä. Ne nähdään myös mystisinä
olentoina, syynä ainakin pahaenteinen raakunta, raatojen syönti, musta väri ja
älykkyys. Tämän kirjan varis on juuri tällainen. Sen raadonsyöjän ominaisuudet
tulevat alussa vahvasti esiin, myöhemmin korostetaan muita puolia, joista pidän
enemmän.
Kirjan kaikki henkilöt vuorottelevat kertojina. Isä ja pojat
ovat selkeät hahmot. He ovat menettäneet perheen äidin ja rämpivät kirjan
mittaan ylös surusta. Pojat ovat aina yhdessä, kaksoset. Mutta varis? Takakansi
selittää: Ovelle lehahtaa suru variksen
muodossa ja aikoo jäädä niin pitkäksi aikaa kuin tarvitaan. Variksesta tulee perheen
terapeutti ja apulainen.
Pienet näytteet:
ISÄ
Neljä viisi päivää
hänen kuolemansa jälkeen istuin yksin olohuoneessa ja ihmettelin mitä tekisin.
Laahustin ympäriinsä, odotin järkytyksen laantumista, odotin että jokin
jäsentynyt tunne putkahtaisi esiin päivieni valheellisesta
järjestelmällisyydestä.
POJAT
Veljeni ja minä
löysimme jostain rantakallion poterosta miljoonakalan. Yritimme ottaa sen
hengiltä. Ensin viskelimme lammikkoon pikkukiviä, mutta kala oli vikkelä.
VARIS
Sangen romanttista,
miten tapasimme. Tyhmä juttu. Heikun keikun suttu. Tuiki tavallinen kämppä
roisketasossa, kirpaiseva pikku haaveri, helposti pujahdin läpi seinän ja ylös
ullakkohuoneeseen katsomaan niiden pumpulipoikien äänetöntä unta, viattomien
lasten humalluttavaa hyrinää, liinanukkaa, ilmassa räiskettä, päiskettä,
mäiskettä, huusholli läpeensä surun lyömä huutaa kuollutta äitiä, jokainen
liitu, traktori, takki ja kumisaapas on surukelmun peitossa.
Surulla on sulkapeite
kertoo surusta ja rakkaudesta. Se on surullinen, yllättävä ja hullutteleva. Irmeli
Ruuskan suomennos on lennokas. Kirjan lukee nopeasti, mutta kiirettä ei kannata
pitää. Perusromaani se ei ole. Suosittelen sitä, jos haluaa välillä lukea jotakin
ihan erilaista. Ajattelin alkupuolta lukiessani, etten pidä tästä ollenkaan,
mutta uudelleen selailu on vain parantanut kirjaa.
Tämä englantilaisen Max
Porterin esikoisteos on kerännyt paljon kiitosta maailmalla. Se on saanut
inspiraation Ted Hughesin (1930 –
1998) runokokoelmasta Crow. Hughes on Britanniassa tunnettu runoilija. Hänet muistetaan runojen lisäksi skandaalinkäryisestä elämästä ja erityisesti
amerikkalaisen runoilijan Sylvia Plathin
(1932-1963) puolisona. Plath tappoi itsensä 30-vuotiaana.
Ted Hughesista tehty laadukas dokumentti on tulossa YleAreenaan uudelleen katsottavaksi 20.3.2018. Runoilijoista tehdyt
elämänkertadokumentit ovat harvassa. Se on kuulemma antoisaa katsottavaa,
vaikkei olisi Hughesin tuotantoon tutustunutkaan.
Helmet lukuhaasteeseen sijoitan kirjan toistaiseksi kohtaan 24. surullinen kirja. Se on myös 15. palkitun kääntäjän kääntämä kirja (Irmeli Ruuska, ainakin Kaarlen palkinto 2017). Sen voi ajatella sopivan myös kohtiin 19. kirja käsittelee vanhemmuutta, 33. selviytymistarina, 36. runo on kirjassa tärkeässä roolissa, 47. kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta (osittain) ja 49. vuonna 2018 julkaistu kirja (suomennos). Itse ajattelen haasteen kohtia melko avarasti.
Tämän tekstin kirjoitti Eeva. Hankin kirjan kirjastosta. Moni kokeneempi bloggaaja on tästä jo kirjoittanut, esimerkiksi Nannan kirjakimara.
Kiitos tuosta dokumentti-vinkistä! Ted Hughes alkoi tämän Porterin kirjan myötä kiinnostaa, ja nyt havahduin siihen, etten ole lukenut mitään myöskään Sylvia Plathilta. Luettavien kirjojen lista piteni taas mukavasti :)
VastaaPoistaKiva! Ihan samat ajatukset minulla :)
Poista